keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Aluksi


Loin draamaryhmämme kokeilulliselle eläytymisroolipelille blogintapaisen. Kirjoittelen tänne ryhmän käyttöön infoa larppaamisesta, pelin taustatietoja sekä julkisia hahmokuvauksia (eli mitä pelin henkilöt tietävät toisistaan yleisesti) ja liitän mielestäni hyödyllisiä historia-, puvustus- ja muita linkkejä. Kirjaan ylös varmaan muitakin pelintekemiseen liittyviä juttuja, jotta myös pelinkirjoittamisen prosessi aukeaa sitä ennestään tuntemattomille. Blogi on vielä toistaiseksi avoin kaikille, mutta suljen tämän varmaankin kutsupohjaiseksi, jahka tänne alkaa kertymään pelimateriaalia. Yleisistä peliin liittyvistä asioista voimme jutustella blogin kommenttiosioissa, jolloin säästymme valtavalta joukkopostittelulta suuntaan ja toiseen. Yksityiset/salaiset pelimaailmaan yms liittyvät kysymykset (esim. hahmoon liittyvät) hoidellaan sähköpostitse.

Peli on nyt tekosessa kesäksi. Siihen tulee noin kymmenisen hahmoa riippuen osallistujamäärästä. Tyylilajiksi näyttäisi muotoutuvan historian elävöittäminen/vaihtoehtohistoria ja aikakaudeksi 1590-lukuinen Suomen Häme/Pirkkala/Savo nuijasotineen. Pelipaikka tulee olemaan jossain Tampereen/Hämeenlinnan/Lahden tienoilla, se selvinnee tässä jossain vaiheessa, kunhan pelin juoni muotoutuu ja teen pienen maakuntakierroksen.

Aikataulujen setvimisen helpottamiseksi loin Doodleen kyselyn heinä- ja elokuun lauantaista. Peliaika määräytyy puhtaasti määrällisin perustein; valitsemme sen, mikä sopii mahdollisimman monelle. Linkki lähetettiin asianosaisille sähköpostitse.

Hahmojen luonnissa päädyin kompromissiratkaisuun: minä suunnittelen juonet, hahmojen yleiskuvauksen ja ihmissuhteet, pelaajat saavat kehittää hahmoille halutessaan lisää historiaa, luonnetta ja persoonallisuutta yleiskuvauksen antamissa puitteissa. 

Pelissä pyritään historialliseen ajankuvaan, jolloin puvustuksessa ja varustelussa olisi ihan hyvä pyrkiä ajanmukaisiin ratkaisuihin. Ryppyotsaisesti emme kuitenkaan toimi; yhteinen hyvä kokemus ja hauskanpito olkoot ohjenuorinamme. 

Ajankuvaa:

Nuijasodasta

Yleistä